Substantiivien taivutus

 

Romanikielen substantiivit jaetaan maskuliini- ja feminiinisukuisiin. Substantiivien taivutuskategoriat ovat luku ja sija. Lukuja on kaksi, yksikkö ja monikko. Sijajärjestelmä on kaksitasoinen, ja se koostuu primaarisijoista nominatiivista ja obliikvista sekä sekundaarisijoista dativiista, ablatiivista, instrumentaalista ja genetiivistä. Varhaisromanin sekundaarisijoista lokatiivi on suurimmalta osin nykykielestä hävinnyt ja korvautunut nominatiivilla sekä osittain genetiivillä.  Myös vokatiivi on Suomen romanikielestä kokonaan kadonnut ja korvautunut nominatiivilla.

Primaarisijojen päätteet ovat salkkuaffikseja, joilla merkitään sekä sijaa että lukua.  Primaarisijojen ja vokatiivin päätteet perustuvat sanskritin sijoihin. Sekundaari- eli obliikvisijojen tunnukset ovat lokatiivin päätettä lukuun ottamatta samakantaisia kuin muidenkin uusindoarjalaisten kielten vastaavat suffiksit ja luonteeltaan säännöllisiä ja agglutinoivia. Suffiksit ovat samat substantiiveille, substantivoiduille adjektiiveille, numeraaleille ja  substantiivisesti taipuville pronomineille. Sekundaarisijojen tunnukset ovat historiallisesti muotoutuneet postpositioista, eikä  voida johtaa sanskritin kaasuksista. Useimmista Intian nykykielistä kuten hindistä poiketen ne eivät kuitenkaan esiinny vapaina lekseemeinä, vaan ovat romanissa kieliopillistuneet sijapäätteisiin verrattaviksi suffikseiksi

Romanikielen taivutusparadigmat erottuvat toisistaan primaarisijojen nominatiivin ja obliikvin tunnusten tasolla. Varhaisromanin perua on kahden tyyppisiä substantiivintaivutuksia: protoromanista peräisin olevia temaattisia taivutustyyppejä ja uudempia atemaattisia laina-affiksillisia taivutuksia, kuten -os-loppuiset maskuliinit. Varhaisromanista periytyvät taivutustyypit säilyttävät hyvin temaattisen ja atemaattisen morfologian kahtiajaon, koska temaattisten substantiivien taivutusparadigmat hyödyntävät lähes yksinomaan indoarjalaisia resursseja ja atemaattisissa taivutuksissa käytetään lainasuffikseja.

Alle oelva taulukko esittää osaa Suomen romanikielen substantiivien taivutustyypeistä. Kaiken kaikkiaan taivutustyyppejä on ainakin 45, mutta valtaosa niistä on kehittynyt substantiiviparadigmojen keskinäisten analogiavaikutusten kautta.

 

Suomen romanikielen substantiivien taivutustyyppejä.

Taivutus-

tyyppi

Esimerkkisana

Nom.sg

Obl.sg

Nom.pl

Obl.pl

Mø-a

rom ‘romanimies’

-

-es

-a

-en

Mø-o

kaht ‘puu’

-

-es

-

-en

Mo

rakl-o ‘poika’

-o

-es

-e

-en

Mi

gra-i ‘hevonen’

-i

-(j)es

-ja

-jen

Mø-A

diiben ‘antaminen’

-

-es

-ja

-en

Ma-A

džaanib-a ‘tieto’

-a

-os

-i

-on

Fø-A

jang ‘tuli’

-

-a

-a

-en

Fø-J

pheen ‘sisko’

-

-ja

-ja

-jen

Fi

džuul-i ‘nainen’

-i

-ja

-ja

-jen

*Mo

foor-os ‘kaupunki’

-os

-i

-en

*Mi

komun-is ‘ihminen’

-is

-ja

-jen

*Me

histor-es ‘historia’

-es

-ja

-jen

*Mu

papp-us ‘isoisä’

-us

?

?

*Fa

skool-a ‘koulu’

-a

-i

-en

 

Alla olevassa taulukossa esitetään Suomen romanikielessä säilyneet neljä sekundaarista sijamuotoa. Esimerkkisanoissa ovat tšau ‘poika’ ja tšimb ‘kieli’. Sekundaarisijojen tunnukset ovat periaatteessa samat molempien sukujen yksikössä ja monikossa; eroja aiheuttavat erilaiset morfofonologiset prosessit:

          datiivissa ja genetiivissä sointiassimilaatio monikon obliikvin n:n jäljessä (*tšaaven-ke > tšaaven-ge, *tšaaven-k-o > tšaaven-g-o ‘poika:obl.pl-dat, poika:obl.pl-gen-mask’)

          ablatiivissa 1) t:n sointiassimilaatio monikon obliikvin n:n jäljessä (t>d) ja 2)  d:n sulautuminen monikon obliikvin n-ainekseen (*tšaaven-ta > *tšaa-ven-da > tšaaven-na ‘poika:obl.pl-abl’)

          instrumentaalissa s>h-äänteenmuutos (*romnja-sa > romja-ha ‘romaninainen:obl.sg-instr’, *tšaaves-ha > tšaave-ha ‘poika:obl.sg-instr’)

 

Suomen romanikielen sekundaarisijat.

 

Yksikkö

Monikko

 datiivi

tšaaves-ke

tšimba-ke

tšaaven-ge

tšimben-ge

 ablatiivi

tšaaves-ta

tšimba-ta

tšaaven-na

tšimben-na

 instrumentaali

tšaave-ha

tšimba-ha

tšaaven-sa

tšimben-sa

 genetiivi ‘lyhyt’

tšaaves-k-o

tšimba-k-o

tšaaven-g-o

tšimben-g-o

              ‘pitkä’

tšaaves-kiir-o

tšimba-kiir-o

tšaaven-giir-o

tšimben-giir-o

 

Adjektiivien taivutus

 

Nominien taivutuksen keskeisin dikotomia on jako substantiivien ja toisaalta niiden modifioijien taivutukseen. Substantiivien tunnukset määräytyvät yhtäältä leksikaalisten ominaisuuksien kuten kieliopillisen suvun,  temaattisten statuksen ja taivutustyypin nojalla ja toisaalta luvun pohjalta referentiaalisena ominaisuutena sekä sijan perusteella syntaktis-semanttisesti.

Adjektiivien taivutus määräytyy sen sijaan taivutustyypin asettamissa rajoissa adjektiivien modifioiman substantiivin ominaisuuksien perusteella. Suomen romanikielen adjektiivien ainoat taivutuskategoriat ovat suku ja luku, jotka määräytyvät adjektiivin pääsanana olevan substantiivin perusteella kongruenssikategorioina.  Adjektiivien sijataivutus katosi Suomen romanikielestä ilmeisesti vasta 1900-luvulla. Obliikvin muodot korvattiin nominatiiveilla. Varhaisromanin atemaattisten substantiiivien -on-laajennuksesta esiintyy kuitenkin joitakin jäänteitä eräiden atemaattisten ja temaattistenkin adjektiivien taivutusmuodoissa (esim. siivanengo ‘valkoinen:obl.pl-gen-mask’, kaalonengo ‘romani:obl.pl-gen-mask’).

Suomen romanikielen adjektiivien paradigma käsittää laajimmillaan kolme solua, mutta puhujakohtaisissa kieliopeissa, joissa suvun ja luvun oppositiot pyrkivät purkautumaan, solujen määrä saattaa supistua edelleenkin. Kaikkien ei-defektiivisten adjektiivien paradigmoja kuvaa all oleva taulukko. Sen mukaan adjektiivien taivutustyyppejä on Suomen  romanikielessä neljä. Romanikieli suosii kuitenkin vahvasti eniten adjektiiveja käsittävää o-paradigmaa, johon muihin taivutustyyppeihin kuuluvat adjektiivit pyrkivät siirtymään.

 

Suomen romanikielen adjektiivien taivutustyypit.

 

yksikkö

monikko

taivutustyyppi

maskuliini

feminiini

 

o

kaalo

kaali

kaale

*o

fiino

fiini

fiina

(*)ø

kuh

ø

stött

stötti


Pronominit ja niiden taivutus

 

Pronominit ovat suppeahko luokka, jonka yhtenä tehtävä on nominaalilausekkeiden korvaaminen anaforisesti.  Pronominit ovat sekä syntaktisesti että semanttisesti hyvin heterogeeninen ryhmä. Perinteisen syntaktis-semanttisen jaottelun mukaisesti puhutaan persoona-, refleksiivi-, resiprookki-, possessiivi-, demonstratiivi-, interrogatiivi-, relatiivi- ja indefiniittipronomineista sekä pronominaaliadverbeista.  Toisaalta morfosyntaktisin perustein pronominit määräytyvät sisältösanojen luokkien – substantiivien, adjektiivien ja adverbien alaryhmiksi.

 

Suomen romanikielen pronominilajit.

Pronominilaji

Substantiiviset

Adjektiiviset

Adverbiaaliset

Persoonapronominit

me ‘minä’

 

 

 

tu ‘sinä’

 

 

 

jou ‘hän’ (mask.)

 

 

 

joi ‘hän’ (fem.)

 

 

 

joo ‘hän’

 

 

 

(a)me ‘me’

 

 

 

tume ‘te’

 

 

 

joon ‘he

 

 

Refleksiivi- ja resiprookkipronominit

pes ‘itse’

 

 

Possessiivipronominit

 

mo, miro ‘minun’

 

 

 

to, tiro ‘sinun’

 

 

 

(a)maro ‘meidän’

 

 

 

tumaro ‘teidän’

 

Demonstratiivipronominit

 

dauva, da ‘tämä’

 

 

 

kouva, ko ‘tuo’

 

 

 

douva, do ‘se’

 

 

 

daala ‘nämä’

 

 

 

koola ‘nuo’

 

 

 

doola ‘ne’

 

 

 

ka ‘tämä tässä’

 

Interrogatiivipronominit/

relatiivipronominit

koon ‘kuka/joka’

saavo ‘millainen’

kai ‘missä’

so ‘mikä/joka’

 

kaana ‘milloin’

 

 

 

sar ‘miten

Indefiniittipronominit

koonbi ‘kuka tahansa’

ajasaavo ‘sellainen’

tšeeni ‘jossakin’

 

soobi ‘mitä tahansa’

buut ‘paljon, moni’

tšekkar ‘koskaan’

 

vaȟkasoo ‘vaikka mitä’

tšek ‘kukaan’

varekai ‘jossakin’

 

 

tši ‘mitään’

 

 

 

tšitši ‘mitään’

 

 

 

it ‘sama’

 

 

 

kutti ‘vähän’

 

 

 

ona ‘molemmat’

 

 

 

saaro ‘kaikki’

 

 

 

sakko ‘jokainen’

 

 

 

sakkoiek ‘kukin’

 

 

 

vauro ‘muu’

 

 

Suomen romanikielen 1. ja 2. persoonan pronominit ovat  jatkoa muinais- ja keski-indoarjalaisille muodoille. Seuraavassa taulukossa esitettävät 1. ja 2. persoonan pronominien primaarisijat ovat vokaalien kestovaihteluja lukuun ottamatta lähes identtiset protoromanin oletettujen muotojen kanssa. Nominatiivin muodot me ja tu palautuvat eri vartaloihin kuin obliikvin muodot maan ja tuut. Monikon 1. ja 2. persoonan pronominien primaarisijat ovat säännölliset. Romani on harvoja indoarjalaisia kieliä, joissa on erilliset ei-demonstratiiviset 3. persoonan pronominit.

 

 

Persoonapronominien primaarisijat.

 

 

Nominatiivi

Obiikvi

Yksikkö

1

me

maan

 

2

tu

tuut

 

3 (mask.)

jou

les

 

3 (fem.)

joi

la

Monikko

1

(a)me

(a)meen

 

2

tume

tumeen

 

3 (mask./fem.)

joon

leen

 

Suomen romanikielen persoonapronominien yksikön 1. ja 2. persoonan muodot toimivat myös resiprookki- ja refleksiivipronomineina. Kolmannessa persoonassa on erillinen resiprookki- ja refleksiivipronomini, joka kuuluu yksikön obliikvissa pes ja monikon obliikvissa peen.

Possessiivipronominit ovat luonteeltaan adjektiivisia, ja esimerkiksi Hancock (1995a: 75–77) nimittää niitä possessiiviadjektiiveiksi. Ne esiintyvät vain substantiivien modifioijina ja kongruoivat adjektiivien tapaan määrittämänsä substantiivin kanssa suvussa ja luvussa, mutteivät sijoissa. Muiden pohjoisten murteiden tavoin Suomen romanikielessä on 1. ja 2. persoonan possessiivipronominit miro ‘minun’, tiro ‘sinun’,  (a)maro ‘meidän’ ja tumaro ‘teidän’.  Suomen romanikielessä 3. persoonan possessiivipronominit olivat jo varhain korvautuneet persoonapronominien genetiiveillä lesko ‘hänen (mask.)’, lako ‘hänen (fem.)’ ja lengo ‘heidän’, jotka ovat kaikkien genetiivien tavoin adjektiivisia. Nykyromanissa muutkin possessiivipronominit ovat käyneet harvinaisiksi. Lyhyet muodot mo ja  to ovat hieman pitkiä muotoja yleisempiä.

Demonstratiivipronominit ovat perusluonteeltaan adjektiiveja, mutta niillä on myös itsenäistä pronominaalista käyttöä substantivoituina. Pronominaalisten demonstratiivien taivutus on substantiivien tavoin kaksitasoinen sija- ja lukutaivutus. Sekundaarisijojen tunnukset ovat samat kuin substantiiveilla, mutta primaarisijojen taivutuspäätteet poikkeavat muista nomineista. Demonstratiivipronominien nominatiivin päätteiden alkuperä ei ole täysin selvä, mutta Matras (2000: 97) olettaa niiden muotoutuneen konsonanttien epenteesin kautta varhaisemmista emfaattisesta deiktisestä suffiksista ja adjektiivien päätteistä. 

 

Suomen romanin demonstratiivipronominien taivutus.

 

yksikkö

monikko

 

nom

obl

nom

obl

tämä

da-vva

daa-les

daa-la

daa-len

tuo

ko-vva

koo-les

koo-la

koo-len

se

do-vva

doo-les

doo-la

doo-len


Demonstratiivipronominien feminiiniä ei mainita missään Suomen romanikielen kuvauksessa, vaan niiden primaarisijojen paradigma (taulukko (18)) kattaa yksikössä pelkästään maskuliinin. Monikossa suvun oppositio neutraalistuu kuten muissakin romanimurteissa. Primaarisijojen tunnukset ovat samat kuin varhaisromanissa, mutta yksikön nominatiivin suffiksin alun -v-aines geminoituu painollisen ensitavun rakenteen optimoimiseksi. Samasta syystä muiden muotojen ensitavun vokaali on pronominaalisesti käytetyissä demonstratiiveissa yleensä pitkä, kun taas adnominaalisten demonstratiivien painollisen ensitavun vokaali toteutuu usein lyhyenä.

Suomen romanikielen interrogatiivipronomineista osa on morfosyntaktisesti substantiiveja, osa pronominaaliadjektiiveja ja loput pronominaaliadverbeja. Interrogatiivipronomineilla koon ja so on substantiivien kaltainen kaksitasoinen sijaparadigma, ja niiltä puuttuu adjektiiveille ominainen suku- ja lukutaivutus. Kaikki romanikielen interrogatiivipronominit toimivat myös relatiivi–pronomineina.

Indefiniittipronominit ovat pronominien alaryhmä, joka edustaa henkilöä tai asiaa täsmentämättä referenttien sukupuolta ja lukumäärää. Erittäin suuri osa Suomen romanikielen indefiniittipronomineista on joko adjektiiveja tai adverbeja.

Numeraalit ja niiden taivutus

 

Numeraalit jakautuvat yksinkertaisiin peruslukuihin ja kompleksisiin numeraaleihin. Kompleksiset numeraalit muodostetaan perusluvuista iek–enja ‘yksi–yhdeksän’ sekä kymmentä suuremmista perusluvuista deȟ ‘kymmenen’, biȟ ‘kaksikymmentä’, (triinda ‘kolmekymmentä’), ȟeel ‘sata’, aadur ‘tuhat’ jne., jotka ovat joko kymmenlukuja tai kymmenkantaisia lukuja. Järjestysluvut eli ordinaalit ovat kardinaalilukujen johdoksia. Multiplikatiivit ovat numeraaleihin perustuvia adverbi-ilmauksia, esim. jekkar ‘kerran’, duivar ‘kahdesti’, trii(n)var ‘kolmesti’.

Perusluvut ovat enimmäkseen indoarjalaisia tai kreikkalaisperäisiä.  Indoarjalaisia ovat luvut 1–6, kymmenluvut 10 ja 20 sekä kymmenkantaisista perusluvuista 100. Lukusana ‘tuhat’ on kuitenkin luultavimmin iranilainen, mutta voi olla myös tuoreempi unkarilainen laina. Useimpien muiden Euroopan romanimurteiden tavoin kreikasta on lainattu lukusanat 7–9 sekä 30, muttei kuitenkaan muita kymmenlukuja. ‘Miljoonaa’ tarkoittava miljoonos/miljon on vielä vakiintumaton kansainvälinen sana. ‘Nollaa’ ei tunneta Suomen romanikielen kuvauksissa.

 

Suomen romanikielen perus- ja järjestyslukusanat sekä multiplikatiivit.

 

Perusluku

Järjestysluku

Multiplikatiivi

1

iek

iekto, vaaguno

jekkar

2

dui

duito, vauro

duivar

3

triin

tritto

triinvar (triivar)

4

staar

startto

staarvar (staavar)

5

pangȟ

pangȟto

pangȟvar

6

ȟou

ȟouto

ȟovar

10

deȟ

deȟto

deȟvar

20

biȟ

biȟto

biȟvar

100

ȟeel

ȟeelto

ȟeelvar

7

efta, ehta

eftato, ehtato

eftavar

8

oȟta

oȟtato

oȟtavar

9

enja

enjato

enjavar

30

triinda, triijena deȟ, triinvardeȟ

triendato, triinvardeȟto

?triindavar

1 000

aadur

aadurto

?aadurvar

1 000 000

miljoonos/miljon

?miljoonosto, mijonto

?miljonvar

 

Suomen romanikielen perusluvut ovat Saksan sintin ja Walesin romanikielen tapaan substantiivin edellä pääosin taipumattomia.

Itsenäisesti käytettyinä perusluvuilla on täysin (muiden) substantiivien kaltainen kaksitasoinen sijataivutus. Ne ovat lisäksi yhteensopivia myös monikon morfologian kanssa lukuun ottamatta kardinaalilukua ‘yksi’. Indoarjalaisten kardinaalilukujen taivutus on tunnuksettomien temaattisten maskuliinien eli Mø-paradigman (kaȟt ‘puu’) mukainen. Aadur taipuu kuten vuudar ‘ovi’. Miljoonos on on mukautettu lainasubstantiivien produktiivisimpaan -os-loppuiseen ryhmään eli *Mo-paradigmaan. Kreikkalaisperäiset efta/ehta  ‘seitsemän’, oȟta ‘kahdeksan’, enja ‘yhdeksän’ ja triinda ‘kolmekymmentä’ ovat taipumattomia myös itsenäisesti käytettyinä.

 

 


Copyright © Romanikielisen Kirjallisuuden Seura ry. | The CSS Tinderbox