Suomen romanikielen dokumentoitu leksikko on melko suppea. Arviot leksikaalisten juurten lukumäärästä liikkuvat 2000–2600 paikkeilla.  Kuvaan suppeasta leksikosta vaikuttaa osaltaan myös lingvistinen purismi. Olennaisesti suurempaan leksikkoon päädyttäisiin, jos hyväksyttäisiin kaikki tunnettu sanastolähteiden aines.

 

Suomen romanikielessä lähikontaktikielistä erityisesti ruotsin vaikutus on ollut vahva, mutta ruotsalaislainoja on tosiasiallisesti vaikea ellei mahdoton erottaa muista skandinaavisista ja germaanisista lainasanoista. Näkemykset ruotsalaisten lainojen osuudesta leksikossa vaihtelevat  23 %:sta (Valtonen 1966) peräti 45 %:iin (Valtonen 1979). Ruotsalaisten lainojen osuus on Valtosen (1968: 249–250) mukaan suurempi länsimurteessa kuin itämurteessa, joka on lainannut helpommin suomesta (murteista ks. myös Granqvist 2002b). Suomen sanastollinen vaikutus on ollut selvästi ruotsia vähäisempää.

 

Valtonen (1968: 181) pitää suomalaisten lainojen osuutta niinkin vähäisenä kuin 8 % koko sanastosta. tutkimusperinteessä suomen vaikutuksesta on ristiriitaisia käsityksiä. Thesleffin (1901) sanakirjassa korostuu ruotsin vaikutus, mutta suomenlainoja on vain vähän verrattuna esimerkiksi Reinholmin, Jalkion ja Kronqvistin sanastoihin (Valtonen 1968: 48). Thesleff (1901) laati sanakirjansa ensi sijassa länsimurteen pohjalta ns. ’ylemmän’ tyylin mukaisesti. Samoin esimerkiksi Bloch ja Sampson pitivät Suomen romania vanhakantaisena (Valtonen 1968: 213). Toisaalta taas Ariste (1940: 218–20) katsoi suomen vaikuttaneen romaniin sanastoa ja rakennetta myöten luultua enemmän.  Muista kielistä kuten saksasta, tanskasta, romaniasta, kreikasta ja unkarista lähtöisin on Valtosen (1966) tietojen perusteella kaikkiaan 44 % sanastosta.

 

Temaattinen status viittaa romanilingvistiikassa sanan alkuperään tai ajankohtaan, jolloin se on kieleen omaksuttu. Leksikko ja muoto-oppi jakautuvat kahtia alkuperäiseen (esieurooppalaiseen) eli temaattiseen ja eurooppalaisista kontaktikielistä lainattuun eli atemaattiseen. Temaattiseen komponenttiin kuuluvat alkuperäiset indoarjalaiset sanat  ja niiden lisäksi ennen kaikkea iranilaisia ja armenialaisia  juuria sekä vielä Bysantin ajan kreikan lainat (Bakker & Kyuchukov 2000: 24–25; Matras 2002: 21; vrt. kuitenkin Boretzky 1992a; Pirttisaari 2002: 38). Atemaattiseen komponenttiin kuuluvat vastaavasti Bysantin kreikkaa uudemmat lainat.  Rajapyykkinä näiden sanaston ja kieliopin kerrostumien omaksumisajankohtien välillä pidetään Bysantin aikaa (oikeastaan ajanjaksoa n. 900–1400 jKr). Ariste (1940: 216–217) ja Granqvist ja Pirttisaari (2003) pitävät uusimpia suomalaislainoja kolmantena leksikaalisena kerrostumana, johon kuuluvat esimerkiksi sanat hyvin, mutta, sitte ’sitten’,  välli ’väliin’.

.

 


Copyright © Romanikielisen Kirjallisuuden Seura ry. | The CSS Tinderbox