Romanien siirtyminen Balkanilta Keski- ja Länsi-Eurooppaan ajoittui 1300-luvulta 1500-luvun alkuun. Tuolloin muotoutuivat kielelliset erot eri romaniryhmien välillä.  Romaniperheiden ja -klaanien kielessä oli luultavasti vain vähän eroja ennen niiden siirtymistä Bysantista 1300- ja 1400-luvulla. Vaikka romanit tunnettiin usein kiertelevänä väestön, koska he olivat erikoistuneet kauppamatkoihin, ei suurin osa romaneista kuitenkaan matkustanut yleensä  kauas. Pikemminkin romanit pysyttelivät tutulla alueella ja olivat vuorovaikutuksessa tutun väestön kanssa. Tässä ympäristössä he omaksuivat paikallisia kieliä ja uskontoja ja saivat roolin paikallisessa taloudessa.  Romaneille kehittyi erilaisia kaksoisidentiteettejä, koska monet heistä asuinseutujen vaihduttuakin säilyttivät kielensä, uskonsa ja tapansa.

Nopeita sosiokulttuurisia muutoksia alkoi tapahtua 1500- ja 1600-luvuilla, jolla romanit jo olivat asettuneet eri alueille. Ajanjakso löi leimansa myös romaniyhteisöjen puhumiin romanikielen murteisiin, koska kukin yhteisö kehitti omat rakenteelliset preferenssinsä ja otti vaikutteita omista kontaktikielistään. Osa kielen muutoksista oli  paikallisia, useisiin talouksiin tai pieneen klaanien joukkoon rajoittuneita. Osa kielen muutoksista levisi kuitenkin romanien keskinäisissä verkostoissa, jotka säilyivät paljolti senkin jälkeen, kun romanit olivat asettuneet eri puolille Eurooppaa. Strukturaalisten innovaatioiden leviämistä yhteisöstä toiseen kutsutaan diffuusioksi, jota kuvattaessa kartoilla rekonstruoidaan samalla historiallista diffuusiota eri väestöryhmien kesken.

1500–1600-luvulla Habsburgin monarkian ja ottomaanien valtakunnan raja oli poliittinen raja, joka esti kontaktit sen eri puolille joutuneiden romanien välillä ja kielellisten piirteiden diffuusiokin estyi: tuloksena oli tiheä ja helposti havaittava joukko kielellisiä rajoja.  Nykyisten Euroopan romanimurteiden tärkein jako onkin siksi Pohjois- ja Etelä-Euroopan välillä. Pohjois-Euroopassa puhuttaville romanimurteille on ominaista kevyen alkutavun poisjättäminen sananalkuisen painotuksen seurauksena, esim. mal pro amal ‘ystävä’, khar- pro akhar- ‘kutsua’, sa- pro asa- ‘nauraa’ . Tämä oli ennen kaikkea saksan vaikutusta. Pohjois-Euroopan romanimurteet suosivat osassa sanoja sananalkuista jotaatiota, esim. jaro ‘muna’, jov ‘hän’ v-alkuisuuden sijaan. Lisäksi historiallinen konsonanttijono ṇḍř yksinkertaistui pelkäksi r:ksi, esim. aṇḍřo > jaro ‘muna’ maṇḍřo >  maro ‘leipä’.

 

 

Euroopan romanimurteiden pohjois-eteläjako (ROMANI Project Manchester 2006i).

 

Lisäksi koko pohjoiseen levisi leksikaalisia innovaatioita, kun taas peritty variaatio säilyi etelässä. Siksi pohjoisessa esiintyvät sanat xač- ‘palaa’, stariben ‘vankila’, angušt ‘sormi’, gi ‘sydän’ ja men ‘niska’, mutta etelässä säilyivät näissä merkityksissä phabar-, phanglipe, naj, ilo ja kor.  Pohjoisen alueen koherenssi Iso-Britanniasta Suomeen, Baltiaan ja Pohjois-Venäjälle antaa aiheen uskoa, että yksittäiset murteet erottautuivat jo aiemmin saksan- ja puolankieliselle kontaktialueelle asettautuneesta murreryhmästä. Iberian niemimaan romanimurteet ovat konservatiivisia pohjoisten murten erityispiirteiden suhteen, joten on uskottavaa, että esimerkiksi Espanjan caló-murteen puhujat eivät enää osallistuneet niihin romanien historiallisiin verkostoihin, jotka mahdollistivat pohjoisten murteiden innovaatioiden leviämisen muualla Habsburgin monarkian ja ottomaanien valtakunnan rajan pohjoispuolella.

Habsburgin monarkian ja ottomaanien valtakunnan rajan eteläpuolella innovaatioiden keskuksena olivat Romania ja sitä ympäröivät alueet.  Keskeisiä äänteenmuutoksia olivat nasaalin kato substantiivinjohtimista -iben/-ipen- (muutokset tuloksina -ibe/-ipe) sekä affrikaatio tikno ‘pieni’ > cikno.  -t-tunnuksen preteritissä säilyttäneet verbit siirtyivät -l-ltunnksellisten verbien luokkaan, johon sisältyi alkuaan vain vokaalivartaloisia verbejä: esim. beš-t-jom ‘istuin’ > beš-l-jom. 

Romanimurteiden pohjois-eteläjakoa täydentää jako luoteis- ja koillismurteisiin. Luoteismurteiden keskus oli Saksassa. Verbien preteritin yksikön 2. persoonan sekä kopulan preesensin taivutuspääte -al oli luultavasti vanhempi historiallinen tunnus, joka palautuu diakronisesti yksikön 2. persoonan enkliittisen pronominin obliivkiin *te. -al-päätteen kanssa kilpaili varhaisromanisssa -an-pääte, joka oli puolestaan analoginen monikon 2. persoonan -en-päätteen kanssa. Nykyisin vanhempi -al-pääte on yleinen Saksan läntisellä innovaatioalueella ja levittäytyy itään päin Keski-Eurooppaan. Se kattaa Habsburgin monarkian alueen romanimurteet ja osan Ukrainan romanimurteista. Monikon 2. persoonassa säilyy puolestaan -an-pääte. Lisäksi luoteismurteissa suositaan h:ta s:n tilalla taivutuksissa varsinkin vokaalien välissä instrumentaalin yksikön muodoissa  (leha ‘hänen kanssaan’ vs. lesa). s/h-vaihtelu palautuu varhaisromaniin ja esiintyy laajalla transitioalueella Adrianmereltä Transilvaniaan.

Koillismurteisiin kuuluva Baltian maiden sekä Pohjois-Venäjän romanimurteet.  Verbien preteritin yksikön 2. persoonan sekä kopulan preesensin taivutuspääte -an esiintyy Pohjois-Puolassa eikä Baltian maissa, mutta myös läntisessä periferiassa Iso-Britanniassa ja Espanjassa, jonne kaikki vaikutteet eivät ole yltäneet murreryhmän keskuksesta saksankielisiltä alueilta. Monikon 2. persoonaan levittäytyy 3. persoonasta -e-loppuinen finitisoitu partisiippi (esim. kerde ‘he tekivät/te teitte’).  Eteläisessä periferiasssa Etelä-Romaniasta Ranskan Välimeren rannikolle esiintyy osittaisen analogian tuloksena -en (kerden ‘te teitte’) Jotaatio esiintyy johdonmukaisesti koillismurteissa. Sen tuloksena niissä ame ‘me’ > jame, ačh- ‘viipyä’ > jačh-  ja av- ‘tulla’ >jav-.

 

eurooppa2

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Euroopan romanimurteiden luoteis-koillisjako: luoteismurteiden ominaispiirteitä (ROMANI Project Manchester 2006i).

 

eurooppa3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Euroopan romanimurteiden luoteis-koillisjako: koillismurteiden ominaispiirteitä (ROMANI Project Manchester 2006i).

 

Monien innovaatioiden levittäytyminen noudattaa ydin-periferiamallia. Hyvänä esimerkkinä on ‘jauhoa’ merkitsevä sana (kartta (4)). Varhaisromanissa sillä oli ilmeisesti sekä v:llinen variantti vařo että konservatiivinen, vailla proteettista ainesta ollut ařo. Sananalkuista jotaatiota suosivilla pohjoisilla alueilla oli jotaation vuoksi tuloksena jařo. Etelässä, jossa tendenssinä on välttää proteettisia äänteitä,  suosittiin konservatiivisempaa varianttia ařo. Maantieteellisessa periferiassa suosittiin puolestaan romanimurteiden pääryhmien paineiden puuttuessa innovatiivisempaa varhaisromanin varianteista eli muotoa vařo.

 

 

eurooppa4

 

'Jauho’ (ROMANI Project Manchester 2006i).

 

Periferia on usein kuitenkin keskusta konservatiivisempi. Kartta (5) kuvaa Euroopan romanimurteiden demonstratiiveja. Varhaisromanin alkuperäinen demonstratiivien oppositio adava : akava (ja vastaavat -o-muodot) säilyy maantieteellisessä periferiassa, jonka muodostavat Iso-Britannia, Espanja, Italia ja Etelä-Balkan. Ytimessä esiintyy useita innovaatiovyhykkeitä, joilla alkuperäisiä muotoja on joko yksikertaistettu tai vahvistettu oppositioparien kuten adava : dava, kada : kaka, kava : kavka luomiseksi. Jonkinlainen maantieteellinen jaottelu voida luoda erottamalla: Pohjois-Bulgarian ja Romanian (kaka) vyöhyke, keskinen vyöhyke (Unkari ja Slovakia, kada), koillinen vyöhyke (Puola, Venäjä, Suomi, dava, adava), päävyöhyke Mustanmeren rannikolta Pohjanmerelle (kava).

Konservatiivinen periferia säilyttää myös kreikkalaisperäiset verbintaivutuksen tunnukset, joiden avulla romanissa mukautetaan lainaverbejä kreikasta ja muista kontaktikielistä. Kreikan romanilmurteissa säilyy useita muotoja, samoin Walesin romanissa. Krimin romanissa ja Zargarissa säilyy -isker-, ja Romanian ja Moldavian sekä Espanjan romanissa säilyy puostaan -isar-. Muiden muotojen distribuution perusteella erottuvat saksalais-skandinavinen ryhmä (-er-/-ev-), Mustanmeren rannikon ryhmä (-iz-) sekä keskinen/itäinen ryhmä Baltian maista Bulgariaan ja Etelä-Italiaan (-in-).

 

eurooppa5

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Euroopan romanimurteiden demonstratiivit (ROMANI Project Manchester 2006i).

eurooppa6

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lainaverbien adaptaatiotunnukset (ROMANI Project Manchester 2006i).

Lähde: Manchestern yliopiston www-sivuilla oleva aines (ROMANI Project Manchester (2006i).

 

 

Copyright © Romanikielisen Kirjallisuuden Seura ry. | The CSS Tinderbox