Romanikielen kantamuotona pidetään protoromania.  Se on rekonstruktio, joka perustuu vanhoihin indoarjalaisiin prototyyppeihin ja niistä kehittyneisiin uusindoarjalaisiin kieliin sekä niiden vertailuun romanikielen nykyisten murteiden samankantaisiin muotoihin.   Pyrkimyksenä ei ole ollut täydellisen hypoteettisen protokielen rekonstruktio, vaan protoromani on pikemminkin romanin esieurooppalaisen aineksen muutosten summa (Matras 2002: 18-–19.)

Protoromanin oletetaan muotoutuneen Keski-Intiassa (alkuaan Turner 1926) eikä aiempien käsitysten mukaisesti Luoteis-Intiassa.  Osoituksena ovat useat varhaiset protoromanin kehityskulut, jotka ovat ominaisia yksinomaan keskisen Intian kielille, kuten skt. śṛṇ-  rom. šun- (xunn-) 'kuulla', skt.akṣi- >*akkhi > rom. jakh 'silmä' ja skt. -itvana > rom. -ipen.  Nämä kehityskulut ajoitetaan siirtymäkauteen muinaisindoarjalaisista kielistä (sanskrit)  keski-indoarjaan (prakrit, pali) eli 500 eKr. jälkeiseen aikaan. Romanikielessä on toisaalta säilynyt joitakin sellaisia indoarjalaisia piirteitä, jotka ovat hävinneet muista keskisen Intian kielistä. Ne osoittavat, että protoromanin puhujat siirtyivät Keski-Intiasta joskus ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen alkupuoliskolla Luoteis-Intiaan, jossa keskisen Intian kielissä näkyviä muutoksia ei tapahtunut. (Holzinger 1995: 2; Bakker & Kyuchukov 2000: 19, ref. Pirttisaari 2002: 7; ROMANI Project Manchester 2006a.)

 

Siirryttäessä vähitellen keski-indoarjalaisista kielistä kohti uusindoarjaa (700--800 jKr lukien) protoromanissa tapahtui joukko rakenteellisia muutoksia, jotka olivat yhteisiä muiden Manner-Intian kielten kanssa.  Tällaisia olivat esimerkiksi konsonanttijonojen  rp ja pt yksinkertaistuminen (skt. sarpa > pkt. sappa > rom.  sap 'käärme', skt. tapta > pkt.  tatta > rom. tatto 'kuuma'); nominatiivin tunnusten yksinkertaistuminen ja supistuminen nominatiivin ja obliikvin oppositioksi: rakl-o ‘poika.NOM', rakl-es- ‘poika.OBL' (vrt. hindi laṛk-ā ‘poika.NOM', laṛk-e- ‘poika.OBL') ; sekä muinais- ja keski-indoarjalaisen menneen ajan verbintaivutuksen häviäminen ja finitisoitujen menneen ajan partisiippien yleistyminen tilalle: vrt. Joidenkin nykyisten romanimurteiden ov gelo 'hän meni', oj geli  (vrt. hindi vo gayā 'hän meni', vo gayī’).

Luoteis-Intiassa protoromani joutui kosketuksiin dardilaiskielten kuten kašmirin kanssa, jonka sanastoa ja piirteitä siihen nivoutui. Dardilaiskielistä on peräisin muun muassa nykyistä muistuttava preteritin muodostustapa, joka perustuu enkliittisten pronominien liittämiseen verbien menneen ajan partisiippeihin: Kerdjom < *karda-jo-me, kerdjas < *karda-jo-se (ROMANI Project Manchester 2006b.)

 

 

 

 

Romanikieli on konservatiivinen ja säilyttää esimerkiksi muinais- ja keski-indoarjalaisen preesenstaivutukset. Tässä suhteessa se on Intian kielistä arkaaisimpia:

      Prees. 1sg  ker-ava ‘teen‘ < muinaisindoarj. kar-āmi,

      Prees. 2sg ker-esa < muinaisindoarj. kar-asi,

      Prees. 3sg ker-ela < muinaisindoarj. kar-ati

 

       Muita piirteitä (romanille ominaisia innovaatioita ehkä Intian ulkopuolella):

      mediaalinen -a- > -e-;esim. deš ‘10', < daśa

      Inflektionaalien -a- > -o-, esim. tato 'lämmin' < tāta (muinaisindoarj. tapta, keski-indoarj. tatta)

      -ḍ- > -r- tai -ř-, esim. phuřo ‘vanha mies', < keski-indoarj. buḍḍha, řom ‘romani‘ < ḍom

      Aspiroitujen klusiilien soinnin kato, esim. thov- ‘pestä‘ < dhāv-

      initiaalinen v- > b-, esim. berš ‘vuosi', < varṣa

      mediaalinen -t-, -d- > -l-, esim.  gelo ‘mennyt’ < gata, šel ‘100' < śata.