Verbien taivutus

Varhaisromanin verbinmuodot koostuivat lineaarisesti vasemalta oikealle (1) juuresta, joka muodosti niiden ytimen; (2) (kreikkalaisperäiset verbit) kreikan taivutusluokan tunnuksesta, kuten -in- ja -iz- jne.;  (3) indoarjalaisesta verbalisoijasta, kuten -av-, -ar-, -ker-, -jov- tai -áv-; (4)  preteritissä perfektiivisestä tunnuksesta, kuten -t-, -d-, -l- jne.; (5) imperatiivin yksikön 2. persoonaa lukuun ottamatta finiittimuodoissa joko nykyajan tai menneen ajan persoonapäätteestä, kuten -av (prees.1sg), -jas (pret.3sg); ja (6) osassa moduksia ”etäisyyden tunnuksesta” (engl. remoteness marker) -a tai -*asi. Etäisyyden tunnus ilmaisee Euroopan romanimurteissa yleensä kontrafaktiivisuuden ohella mennyttä aikaa.  Esimerkkiverbi *jirisáv(ov)- ‘palata’ on lainattu kreikan samanmerkityksisestä verbistä jiríz-o (aoristi jíris-a). *jir-is-áv-(ov)-av-a on sen aktiivin indikatiivin preesensin yksikön 1. persoonan  muoto, ja *jir-is-á-ndil-(jom)-as aktiivin indikatiivin pluskvamperfektin yksikön 1. persoonan  muoto.

(1)        

(1)

(2)

(3)

(4)

(5)

(6)

*jir

-is-

-áv-(ov-)

 

-av-

-a

*jir

-is-

-á-

-ndil-

-(j)jom-

-as

 

Kreikan verbit omaksuttiin varhaisromaniin taivutusluokan tunnuksineen, joilla merkittiin myös aikamuotoa. Kreikkalaisperäiset verbit säilyttivät romanikieleen lainattuinakin osin kreikan taivutusmallin. Esimerkiksi kreikan gráf-o-verbi ‘kirjoittaa’ mukautettiin varhaisromaniin preesensissä muotoon *graf-ker-av/graf-ar-av, mutta sen preteriti kuului kreikan é-grap-s-a-aoristin pohjalta *grap-s-ker-d-(j)om/grap-s-ar-d-(j)om. Muinaisindoarjalaiseen verbi­morfo­logiaan palautuvista verbalisoijista varhaisromanisromanin -av- ja -ar- olivat vanhoja ja varhaisromanissa vain rajoitetusti produktiivisia. Siitä huolimatta niillä oli keskeinen rooli muodostettaessa kausatiiveja ja ei-deverbaalisia kausatiiveja adjektiiveista, partisiipeista ja suppeammassa määrin substantiiveista. -ker-tunnus oli tuoreempi valenssia kasvattava morfeemi. Se oli kieliopillistunut verbistä ker- ‘tehdä’, ja sitä käytettiin erityisesti  johdettaessa transitiiviverbejä substantiiveista. Yleinen valenssia alentava morfeemi oli –jov-, joka puolestaan oli kieliopillistunut verbistä ov- ‘tulla joksikin’. Se oli erityisen produktiivinen transitiiviverbien partisiipeilla muodostamassa mediopassiiveja, esim. kerdo ‘tehty’ ‘ kerdjov- ‘tulla tehdyksi’. Lisäksi sillä oli runsaasti käyttöä muodostamassa inkoatiiveja adjektiiveista ja joistakin substantiiveista. Sen kanssa kilpaili -áv-tunnus, joka oli kieliopillistunut verbistä av- ‘tulla’.

Kun kielikontaktit myöhemmin laajenivat kreikan ulkopuolelle, uusistakin kontaktikielistä omaksutun lainaverbit mukautettiin samaan, kreikkalaisorientoituneeseen järjestelmään. Kreikan taivutusluokkaa lakattiin merkitsemästä, kun verbijuurten määrä väheni ja murteiden hajaantumisen myötä muista kielistä omaksuttujen lainojen määrä kasvoi. Seurauksena oli tasoittumista, jonka suuntaviivat vaihtelivat romanimurteesta toiseen. Yleensä yksi tai useampia lainaverbien adaptaatiotunnuksia yleistettiin: yleisimmin esiintyvät joko kreikkalaisperäinen -in- yksinään, pelkkä vanha valenssin tunnus, esim. -ar- tai jälkiä sekä kreikkalaisperäisestä tunnuksesta että vanhasta vanhasta valenssin tunnuksesta, esim. -is-ar-, -is-ker-.

Tunnuksia -av-, -ar-, -ker- (transitiiveilla) ja -jov-, -áv- (intransitiiveilla)  seurasivat romanin omat tempuksen, aspektin ja modusten sekä kongruenssikategorioiden persoonan ja luvun tunnukset. Varhaisromanissa oli erilliset taivutusluokat ei-perfektiivisille (preesensin) ja perfektiivisille (preteritin) vartaloille. Ei-perfetiivisille vartaloille oli kaksi luokkaa: konsonanttinen luokka (ker- ‘tehdä’), johon kuului suurin osa verbeistä, sekä marginaalinen vokaalivartaloisten verbien luokka (xa- ‘syödä’)

Perfektiivisten vartaloiden luokkajako oli monimutkaisempi. Eri luokkien erot liittyivät perfektiivisen tunnuksen valintaan. Verbijuureen liitettävät perfektiiviset tunnukset palautuvat kaikki muinais- ja keski-indoarjalaisten partisiippien ja adjektiivien taivutusten inventaarioon. Niiden kehitys juontaa juurensa vanhan menneen ajan muodostuksen katoon protoromanissa ja varhaisten uusindoarjalaisten partisiippien yleistämiseen tilalle. Tavallisin perfektiivinen tunnus historiallinen -*t-, joka sai useita eri muotoja eri äänneympäristöissä. Alkup. -*t- säilyi varhaisromanissa soinnittoman konsonantin ja joskus m:n jäljessä.  

 Varhaisromanin perfektiiviset taivutusluokat.

Luokka

Perfektiivinen tunnus

Esimerkki

Verbit, joiden juuri päättyy:

 (-m)

-k

-kh

-t

-s

 

 

-t-

 

 

kam-t-jas ‘hän rakasti’

mek-t-jas ‘hän jätti’

dikh-t-jas ‘hän näki’

brist-t-jas ‘hän unohti’

phuč-t-jas ‘hän laajensi’

beš-t-jas  ‘hän istui’

res-t-jas ‘hän saapui’

Verbit, joiden juuri päättyy:

-n

-r

-l

-v

 

 

-d-

 

phen-d-jas ‘hän sanoi’

khel-d-jas ‘hän tanssi’

ker-d-jas ‘hän teki’

sikha-d-jas ‘hän näytti’

Verbit, joiden juuri päättyy:

vokaaliin

-m

 

-l-

 

xa-l-jas ‘hän söi’

kam-l-jas ‘hän rakasti’

Yksikonsonanttiset juuret d-, l-, s-/h-

-in-

h-in(e) ‘hän on’

Mediaaliset ja liikeverbit

-il-

av-il-o ‘hän tuli’

-a-vartaloiset tunneverbit

-n-(d)-il-

dara-n-d-il-o ‘hän pelkäsi’

epäsäännölliset verbit: mer- ‘kuolla’, dža- ‘mennä’ yms.

-l-

mu-l-o ‘hän kuoli’

ge-l-o ‘hän meni’

 

-m-juuriset verbit alkoivat jo siirtyä -l-tunnuksellisten luokkaan. Monissa Euroopan romanimurteissa  siirtyminen -l-tunnuksellisten luokkaan jatkui edelleen niillä verbeillä, joiden vartalo päättyi soinnittomiin konsonantteihin. Historiallinen partisiippien -*t-tunnus soinnillistui -d-:ksi soinnillisten konsonanttien jäljessä ja muuttui dentaaliseksi lateraaliksi -l- vokaalien jäljessä.

Yksikonsonanttisilla verbeillä d- ‘antaa’, l- ‘saada, ottaa’, s-/h- ‘olla’ perfektiivisenä tunnuksena oli partisiippien –in-. Alkuaan adjektiivinen –il-tunnus erikoistui semanttisesti erillisiin mediaalisiin verbeihin ja liittyi yleensä transitiivisiin partisiippeihin (kerd-il-o ‘oli tehty’) ja liikeverbeihin (av-il-o ‘hän tuli’, ačh-i-lo ‘hän jäi’). Pienessä –a-tunneverbien ryhmässä (dara- ‘pelätä’)  oli oma, kompleksinen merkintätapansa: erilaisten perfektiivisten ja adjektiivisten laajennusten yhdistelmä, esim. dara-n-d-il-o  ‘hän pelkäsi’. Varhaisromani peri lisäksi joitakin muinais- ja keski-indoarjalaisia epäsäännöllisiä muodostuksia: dža- > ge-l- ‘mennä’, ov- > u-l- ‘tulla joksikin’.

Alkuperäinen muinaisindoarjalainen persoonapäätteiden joukko säilyi hyvin varhaisromanin ei-perfektiivisissä taivutuksissa. Romanikieli oli tässä suhteessa vanhakantaisempi kuin mikään muu uusindoarjalainen kieli domaria lukuun ottamatta. Konsonanttivartaloiset verbit saivat täydet kongruenssikategorioiden tunnukset (ker-el-a ‘hän tekee’), mutta vokaalivartaloisilla persoonapäätteiden alun vokaaliaines katosi (xa-l-a ‘hän syö’). Kreikkalaisperäisillä lainaverbeillä säilyi varhaisromanissa lisäksi kreikan 3sg tunnus -i.

Muinaisindoarjalainen menneen ajan taivutus katosi protoromanissa. Tilalle yleistettiin uusi perfektiivinen (menneen ajan) paradigma. Romanikielen tutkimuksessa on ollut perinteisesti vallalla käsitys, jonka mukaan preteriti muodostetaan useiden uusindoarjalaisten ja iranilaisten kielten  tapaan analyyttisesti liittämällä kopula menneen ajan partisiipin vartaloon.  Matras (2002: 147–148) hahmottaa  kuitenkin protoromanissa nelivaiheisen kehityksen, jonka tulosta hän katsoo nykyisten menneen ajan persoonapäätteiden olevan. Siinä hän liittää romanikielen menneen ajan persoonapäätteet keski-indoarjalaisiin persoonapronomineihin, jotka liitettiin vartaloon nykykielen jotaatiota -j- vastaavalla linkkipartikkelilla. Kehityskulkuun liittyi ergatiivisuuden vähittäinen häviäminen protoromanista, jolloin verbimuodot alkoivat objektin sijasta kongruoida subjektin kanssa. Monikollinen partisiippi kerd-e vakiintui jo protoromanissa monikon 3. persoonan muodoksi.

Varhaisromanin kaikissa pronominilähtöisissä perfektiivisen paradigman tunnuksissa esiintyy jotaatio -j- .  Myöhemmin eri romanimurteissa jotaatio joko katosi osin tai kävi läpi erilaisia äännekehityksiä.

 Varhaisromanin verbien persoonapäätteitä.

 

Ei-perfektiivinen

 

Perfektiivinen

 

 

Konsonanttinen

Vokaalinen

Transitiivit

Intransitiivit

Yks.1.p

-av

-v

-jom

-jom

Yks.2.p

-es

-s

-jal, -jan

-jal, -jan

Yks.3.p

-el

-l

-jas

-o ~ -i

Mon.1.p

-as

-s

-jam

-jam

Mon.2.p

-en

-n

-jan

-jan

Mon.3.p

-(in)e

-(in)e

 

Varhaisromanissa oli perustavanlaatuinen  oppositio ei-perfektiivisen (loppuun saattamattoman) ja perfektiivisen (loppuun saatetun)  aspektin välillä. Varhaisromanille oli luonteenomainen persoonapäätteen jäljessä olevan etäisyyden tunnus (engl. remoteness marker), joka ilmaisee Euroopan romanimurteissa yleensä kontrafaktiivisuuden ohella mennyttä aikaa.  Indikatiivin muodoista ei-perfektiivisiä preesensiä ja futuuria merkittiin -a-tunnuksella (esim. ker-av-a ‘minä teen’). Imperfektissä, joka oli kreikan paratatikoksen tavoin ei-perfektiivinen verbinmuoto, mennyttä aikaa ilmaistiin deiktisessä mielessä lisäämällä preesensiin/futuuriin -*asi, esim. *ker-av-asi ‘minä tein’. Preteriti oli kreikan aoristin kaltainen menneen ajan muoto, esim. ker-d-jom ‘minä tein’. Se oli deiktisesti tunnusmerkitön, joten etäisyyden tunnus puuttui siitä.  Lisäämällä siihen etäisyyden tunnus -*asi voitiin muodostaa synteettinen pluskvamperfekti, esim. *ker-d-jom-asi ‘minä olin tehnyt’, jota vastaava muoto on säilynyt useimmissa Euroopan romanimurteissa (muttei pluskvamperfektinä Suomen romanikielessä).  Kokonaan vailla etäisyyden tunnusta (ottamatta aspektiin kantaa) olivat varhaisromanissa subjunktiivi, esim. ker-av ‘minä teen’ ja imperatiivi ker! ‘tee!’. Varhaisromanin subjunktiivia vastaava muoto toimii monissa nykyisissä romanimurteissa myös indikatiivin preesensinä. Niissä indikatiivin ja  subjunktiivin preesensin oppositio on hävinnyt, mutta indikatiivin preesens ker-av ja futuuri  ker-av-a  erotetaan toisistaan.

Varhaisromanin kategoriat tempus, aspekti ja modus.

 

Ei-perfektiivinen:

juuri + ei-perfektiivinen persoonataivutus

Perfektiivinen:

juuri + perfektiivinen tunnus +

perfektiivinen persoonataivutus

Ei-etäinen

Preesens/futuuri

-a (ker-av-a)

Mennyt aika: preteriti

-Ø (lker-d-jom)

Etäinen

Imperfekti

-*asi (*ker-av-asi)

Pluskvamperfekti/kontrafaktiivinen:

-*asi (*ker-d-jom-asi)

Intentionaalinen

Subjunktiivi:

-Ø (ker-av)

 

 

 

Lähteitä: Manchestern yliopiston www-sivut (ROMANI Project Manchester (2006b, 2006c, 2006d, 2006e, 2006f, 2006g, 2006h).


Copyright © Romanikielisen Kirjallisuuden Seura ry. | The CSS Tinderbox