Taustaksi

 

1700-luvun lopulla romanikielen kielitieteellinen vertailu indoeurooppalaisten kielten kanssa osoitti romanien intialaisen alkuperän. Stefal Váli (ensimmäisenä kuvasi slovakialainen intellektuelli Samuel opiskelijoiden kieltä toisiinsa ja havaItsi yhtäläisyydet. 

Romanit ja muut Intiasta lähteneet kiertelevät ryhmät

 

Romanien automyymi Rom / Rrom palautuu Intiaan: se yhdistyy etymologisesti kastinimitykseen Dom (< pkt. ḍomba, skt. ḍoma < damara, damaru ’trummande’  (vrt. skt. ḍam- kuulostaa rummulta’, dravidakielten ḍamāra ‘pari rumpuja’, ṭamaṭama  ‘rumpu’. Dom on etninen/sosiaaliryhmä Intiassa (myös chandala), kyseessä on osiaalisesti eristetty kastittomien joukko, johon kuuluu nykyään 100,000-1,000,000 ihmistä Intiassa. Perinteisesti he ovat  esim. köysien ja korien punojia, katutaiteilijoita, jonglööreja ja muusikoita.  Vastaavia ryhmiä on muuallakin:  ḍum Pakistanissa, lom Armenianissa ja dom i Lähi-Idässä (kielten nimet ḍomākī (n. 500 puhujaa/1989), lomavre, domari).

 

 Muutkin tekivät viittaavat romanien Intia-alkuperään:

      Romanien antropologinen tyyppi (myös tietyt veriryhmät),

      Romanien ja domarien perinteiset ammatit;

      Sosiokulttuuriset instituutiot ja kirjoittamattomat lait ja tavat, tiettyjen  uskonnollisten käytänteiden jäänteet

      Kastierojen säilyttämistä koskevat lait (endogamia, yhdessä ruokailemisen kielto)

Romanit itse unohtivat Intia-alkuperänsä tai sitten bysanttilaiset eivät saaneet selville sitä, mahdollisesti kulttuurien vuorovaikutus oli rajattua. Kun  romanit lähtivät Intiasta, heillä ei ollut kirjoitettua historiaa tai runolaulajia, joiden välityksellä tieto historiasta olisi säilynyt muistissa. Luultavasti he eivät tunteneet termiä “Intia”, monet intialaisetkaan eivät aivan uusimpiin aikoihin saakka tunteneet sitä. 

Varhainen migraatio Persiaan

 

Koska romaneilla ei ollut kirjallisia dokumentteja, tarkastelu perustuu persialaisiin ja arabialaisiin lähteisiin. Lähteet viittaavat Intiasta lähteisiin siirtolaisiin, pidetään ensimmäisinä viittauksina romanikulttuuriin. Kolme lähdettä 900- ja 1000-luvuilta kuvaa romaneja muistuttavien ryhmien migraatiota Intiasta sassanidien valtakuntaan jo 400-luvulla jKr:

1.       Arabialainen historioitsija Hamza al-Isfahani

2.       Persian kansallieepos"Shahnameh", valmi.  1011 jKr. (Firdausi)

3.       Arabilainen historioitsija Al-Talibi

Sassanidien dynastia oli persialainen hallitsijasuku, joka hallitsi Persiaa ja suuria alueita lähi-idässä toisen Persian valtakunnan aikana vuosina 226–651. Sassanidien dynastian perusti Ardašir I, kun hän oli lyönyt viimeisen Parthian arsakidisukuisen kuninkaan Artabanos IV:n. Dynastia päättyi, kun shaahi Yazdegerd III hävisi 14-vuotisen taistelun umaijadien kalifaatille, ensimmäiselle islamilaiselle valtakunnalle.

 

Vuonna 961 jKr., arabialainen historioitsija Hamza al-Isfahani kertoo, että šaahi Bahram V. Gur (420 -438 A.D) pyysi Intian kuninkaalta muusikoita. šaahi Bahram V. Gur (420 -438 A.D) pyysi Intian kuninkaalta muusikoita. Hamzan mukaan he menivät naimisiin ja saivat lapsia ja heitä oli edelleen siellä. Hamzan mukaan he kuuluivat zottien heimoon.  Saman tarinan toinen versio on Persian kansalliseepoksessa  "Shahnameh“ (1011 jKr.)  Migraation  tulon kuvaus ei juuri eroa Firdausilla Hamzasta. Firadausi puhui kuitenkin 10000 muusikosta. Hän kuin kutsui siirtolaisia “lureiksi”.

Romanien siirtyminen Persiasta Armeniaan

 

Tarkka ajoitus riippuu siitä, miten nopeasti Persian arabivalloittajien kieli ehti vaikuttaa persialaisten sanastoon.  Arabialaisten lainasanojen puuttumista romanikielestä on pidetty osoituksena siitä, että romanit olivat siirtyneet pois Persiasta ennen arabivalloituksia 700-l. puolivälissä.

Romanien siirtyminen Armeniasta on ollut ilmeisesti asteittaista. Aluksi kreikkalaisten ja arabien konfliktien tuhot vaikuttivat siihen.  1000-l. alussa siirtymisen olosuhteet ovat otolliset, kun Länsi-Armenia kuului Bysanttiin. Romanit voivat siirtyä länteen ylittämättä rajaa. Bysanttilaisia dokumentteja ei ole romanien migraatiosta Bysanttiin.  Myöhemmin selcukin hyökkäys Armeniaan laukaisi todennäköisesti migraatioaallon Bysanttiin. Bysantin armeijan  tappion (1071) ja Anatolian menetyksen myötä pakolaisia siirtyi Konstantinopoliin ja Traakiaan sekä edelleen Balkanille ja Keski-Eurooppaan. 

Romanit ja Bysantti

 

Athinganoi (< gr. athyinganis ’he, jotka eivät koske’) mainittiin jo 700-l bysanttilaisissa dokumenteissa.  700–800-l. romanit asettuivat Vähä-Aasiaan ja levittäytyivät Bysanttiin.  1100–1200-l Athinganoi olivat laajoin joukoin Bysantissa  1200-l. lopusta käytössä oli myös nimitys Aigyptioi.  1400-l. romanit levittäytyivät laajoin joukoin Balkanille ja Länsi-Eurooppaan. Romaneista Bysantissa on kolmenlaisia lähteitä:

1. Uskonnolliset lähteet (811 lähtien)

      Athingani mainittiin niissä magian harjoittjina.

      1400-l. alussa patriakki Athanasios kielsi kontaktit heihin osana taistelua taikauskoa vastaan

2. Veronkanto

      Ensimmäiset selvät todisteet romaneista Bysantissa, romanien nimitys teksteissä

      Varhaisin tieto romanien verottamisesta.

3. Tiedot romaneista esiintyjinä (akrobaatteina)

      Nicephorus Gregoras 1300-l.

Romanien asujamisto "Gyppe" – Pikku Egypti sijaitsi lähellä Methonin kaupunkia Peloponnesoksen länsirannikolla. Siitä on tietoja saksalaisilta ja italialaisilta matkailijoilta: Vuonna 1384 Leonardo di Niccolo Frescobaldi  mainitsi joukosta romaneja “katuvia syntisiä”. Vuonna 1486 Konrád Grunenberg mainitsi yli sata romaniasumusta Methonissa ja vuonna 1495 Alexander Pflazgraf bei Rhein yli 200 romaniasumusta.

Korfulta on runsaasti tietoja romaneista 1200–1300-luvuilta. Asiakirja vuodelta 1373 mainitsee joukon, köyhiä siirtolaisia Epiroksen rannikolta: heidän oli saapuessaan rekisteröidyttävä Venetsian hallinnon alle.

Romanien migraatio Balkanille

 

On vain vähän lähteitä, sitä milloin romanit siirtyivät Kreikasta Balkanilta ei voida rekonstruoida. 1300-l. puolivälistä on säilynyt mainintoja yksittäisistä ihmisjoukoista Kaakkois-Euroopassa. Vanhoissa Moldavian ja Valakian ruhtinaskunnissa oli toistuvasti tietoja lahjoituksista, jotka käsittivät kokonaisia romaniyhteisöjä: esimerkiksi vuonna 1385, Dan I, Walachian vojna lahjoitti 40 "Acinganien” salasea (“telttayhteisöä") Neitsyt Marian seurakunnalle Tismanassa.  Danin seuraaja Mircea I antoi 300 romanien salasea Cozian luostarille v. 1388. Moldaviassa Aleksanteri Hyvä  lahjoitti 31 Tiganien salsea ja 12 Tartarien telttaa Bistritzin luostarille.

Vaikkei laajaa kirjallista evidenssiä olekaan, romanit asettuivat Balkanille varmuudella viim. 1300-l. puolivälissä. Romanit olivat osin taitojensa johdosta myös tervetulleita. Moldaviassa (1396) ja Valakiassa (1500) joutuivat maksamaan veroa ottomaanien valtakunnalle, pienviljelijöistä tuli maaorjia. Romaneista tuli valtion, kirkon ja suurten maanomistajien omaisuutta / orjia vuosisadoiksi.

Romanien  tulo Keski- ja Länsi-Eurooppaan

 

Ensimmäiset maininnat romanien tulosta nykyisen Slovakian alueelle ovat jo vuodelta 1332, mutta suurempia romanijoukkoja tiedetään saapuneen sinne vuodesta 1417 lähtien.  1400-luvun alun kronikoista käy ilmi, että romaneja oli tuolloin myös Saksassa, Ranskassa, Belgiassa, Hollannissa ja Espanjassa. Vuonna 1416 romaneja tiedetään karkotetun Meissenista nykyisestä itäisestä Saksasta.  Varsinaisesti saksankielisille alueille romaneja ja sintejä alkoi asettua kauppiaiksi 1400-luvun puolivälistä lähtien. Varhaisimmat tiedot romanien tulosta Italiaan ovat vuodelta 1422. Baltiaan ja Pohjoismaihin romanit saapuivat 1500-luvulla,

1500- ja 1600-luvuilla romanit olivat jo asettuneet eri alueille.

 

 

Keskiajalta 1700-luvulle

K

Keskiajalla monissa Euroopan maissa säädettiin romanivastaisia lakeja, ja romaneja surmattiin, vangittiin ja karkotettiin. 1700-luvun Itävalta-Unkarissa hallitsija harjoitti voimakkaasti romanivastaista politiikkaa.  Romaneja karkotettiin monilta seuduilta, ja he omaksuivat paljolti kiertelevän elämäntavan. Toosaalta varsinkin Venäjä kohteli romaneja suopeammin ja pyrki lähinnä asuttamaan heidät paikoilaan ja rekisteröimään verotusta varten.

 

1400-1500-lukjen romanivastaisia lakeja.

1471: romanivastaiset lait Sveitsissä.

1492: romanivastaiset lait Espanjassa, inkvisitio.

1498: neljä romania Kolumbuksen mukana Amerikkaan.

1502: Ludvig XII karkottaa romanit Ranskasta.

1514: Sveitsi kehottaa romanien ajojahtiin.

1526: Henrik VIII karkottaa romanit Englannista .

1530: Egyptians Act 1530 voimaan Englannissa.

1538: Portugali karkottaa romaneja Brasiliaan.

1560: Ruotissa luterilainen kirkko kieltää kontaktit romaneihin.

1563: Council of Trent kieltää romaneilta pappeuden.

1589: Tanskassa voimaan kuolemanrangaistus maassa tavatuille romaneille.

 

Ajanjakso 1930-1945 ja romanien kansanmurhan muisto

 

Voimakkain teoreettinen ja juridinen koneisto rakentui epäsosiaalisuuden idean ympärille kansallissosialistien Saksan rotuteoriassa (1933–1945). Toisen maailmansodan aikana surmattujen romanien määräksi on arvioitu 200000-1,5 miljoonaa. Yad Vashem arvioi, että´romaien vaino oli Saksan liittolaismaista voimakkainta Jugoslaviassa, joissa 90000 Romania surmattiin. Ustašen hallinto myös karkotti n. 26000 romania. Unkarin nuoliristi karkortti 28000-33000 romania maan 70000-100000 romanista. Romaniassa Ion Antonescun hallinto ei systemaattisesti tuhonnut alueensa romaneja, mutta 25000 romania karkotettiin keskitysleireille miehitettyyn Transnistriaan. Heistä 11000 (44 %) kuoli. Bulgaria ja Suomi olivat Saksan liittolaisia, mutteivät osallistuneet juutalaisten eivätkä romanien kansanmurhaan. Saksan miehittämistä maista  Ranskassa 1600018,000 romania surmattiin. Kreikan romanit otettiin panttivangeiksi ja aiottiin lähettää Auschwitziin, mutta säästyi Ateenan arkkipiispan ja Kreikan pääministerin vetoomusten ansiosta. Tanskan pieni romaniväestö ei joutunut joukkosurmien kohteeksi, mutta luokiteltiin epäsosiaaliseksi.

 

Länsi-Saksa tunnusti romanien kansanmurhan 1982, sen jälkeen Porajmos on lisääntyvästi tunnustettu Shoahin kanssa samanaikaiseksi kansanmurhaksi. Sveitsin asiantuntijakomitea tutki maan hallituksen politiikan Porajmoksen aikana. 23.8.2007, Romanian presidentti Traian Băsescu pyysi julkisesti anteeksi maan roolia Porajmoksessa ensimmäisenä Romanian johtajana. Monissa musoissa pysyvät näyttelyt dokumentoivat romanien holokaustin historiaa, esim. romanikulttuurimuseossa Brnossa (http://www.rommuz.cz/en) ja etnografisessa museossa Tarnówissa (http://openairmuseum.pl/skansen/tarnow). 24.10.2012 Berliinissä paljastettiin kansallissosialismin sinti- ja romaniuhrien muistomerkki. (https://www.youtube.com/watch?v=Fesd8i9Lze4).  Vuodesta 2010, TernYpe – kv. romaninuorten  verkosto – on järjestänyt muistoviikon "Dikh he na bister" (katso ja äläkä unohda) joka elokuussa Krakovassa ja Auschwitz-Birkenaussa.

 

Toisen maailmansodan jälkeinen aika

 

Toisen maailmansodan jälkeen muodostui ns. sosialistinen itäblokki, jossa asui huomattava määrä Euroopan romaneja. Kommunistisen ideologian mukaan kaikki näiden maiden sosiaaliset ja taloudelliset muutokset koskivat koko väestöä romanit mukaan lukien. Sosialismin ajan Itä-Euroopassa romanit pyrittiin ennen kaikkea assimiloimaan muuhun työväenluokkaan ja asuttamaan paikoilleen. Romanien työllisyystilanne oli nykyistä parempi, eikä suoranaista syrjintää esiintynyt. Sosialismiin kaaduttua Itä-Euroopan romanit marginalisoituvat, joutuivat työttömiksi ja yhteiskunnan ulkopuolelle. Samaan aikaan levisivät äärioikeistolaiset liikkeet sekä maahanmuuttovastainen ja romanivastainen politiikka.

 

Suuria joukkoja esimerkiksi Slovakian, Bulgarian ja Romanian romaneja alkoi muuttaa Länsi-Eurooppaan. Slovakian romanien migraatio EU-maihin alkoi 1997 ja jatkuu yhä. Romanian vallankumouksen jälkeen romanialaisten määrä on 25 vuodessa laskenut kolmella miljoonalla, suureksi osaksi massamuuton seurauksena. Romanian EU-jäsenyys on kiihdyttänyt maastamuuttoa Romaniasta, ja eurooppalainen keskustelu on yhä enemmän keskittynyt vapaaseen liikkuvuuteen ja EU:n sisäisiin siirtolaisiin, joista monet ovat Romanian romaneja.

 

Länsimaat vastasivat aluksi mm. sopimuksin jotka mahdollistivat nopean käännyttämisen, turvallisten maiden listoin, turvapaikkaoikeuksien kaventamisin, viisumirajoituksin). Vähitellen siirryttiin sekalähestymistapoihin, jotka pyrkivät ankkuroimaan romanit lähtömaihinsa parantamalla heidän elinolojaan niissä. Tärkeä askel otetiin EN:n kokouksessa Kööpenhaminassa 1993: vähemmistöjen suojelu tuli osaksi EU:n liittymisen kriteerejä, jotka koskiva lähinnä uusia  Keski- ja Itä-Euroopan jäsenmaita.PHARE-ohjelma (Poland and Hungary: Assistance for Restructuring their Economics) tarjosi valtioille rahoitusta vähemmistöjen kohteluun liittyen ja erityisesti romanien inkluusion rahoittamiseen. Se tarjosi tukea EU:n ehdokasmaille hakuprosessissa, PHARE:n romaniohjelmat toteutettiin 1998–2003 Tšekissä, Slovakiassa, Unkarissa, Bulgariassa ja Romaniassa. Europan Komissio kehotti hallituksia ryhtymään toimeen, jotta Kööpenhaminan kriteerit täyttyisivät myös romanien osalta.

tä-Euroopan romanien tilanne oli yhä epätoivoinen 20 vuotta kommunismin kaatumisen jälkeen ja EU:n tuettua intensiivisesti entisiä Itä-Euroopan maita EU:n jäsenyyteen. Vaikka EU tuki ehdokasmaita romanien integraatiossa, tosiasiassa suurin osa romaneista marginalisoitui yhä pahemmin. Romanien ongelmia ovat syrjinnän lisäksi mm. työttömyys, heiikko koulutustaso, heikot asuinolot sekä segregaatio kouluksessa, asumisessa ja terveydenhuollossa.